Miksi muistat vain hyvät hetket eron jälkeen

Sä oot edennyt jo viikkoja. No contactia on ylläpidetty jo tosi pitkän aikaa.

Sä tiedät, miksi se suhde päättyi. Sä oot listannut syyt, ja myös sun kaikki ystäväsi muistuttavat sua niistä syistä, jos vain kysyt heiltä.

Silti just nyt mieleesi nousee vain yksi muisto. Se ihana viikonloppu, jolloin te teitte aamiaista yhdessä, kuuntelitte musiikkia, ja kaikki tuntui olevan niin kevyttä ja vain oikeaa.

Ajatus lähtee liikkeelle lähes huomaamatta. No, ehkä se ei ollutkaan niin paha juttu. Ehkä mä ylireagoin. Ehkä mä käsitin väärin. Ehkä meidän olisi pitänyt yrittää kuitenkin vielä kerran.

Tämä ei ole sattumaa. Tämä ei ole myöskään merkki siitä, että sä olisit tehnyt väärän päätöksen.

Kyse on ilmiöstä, joka tunnetaan psykologiassa hyvin. Tätä kutsutaan muistin positiivisuusvääristymäksi, ja erityisesti eron jälkeen.

Arkisemmin sanottuna kyse on exän romantisoinnista.

Mitä aivoissa tapahtuu, kun näin käy

Aivot eivät ole mikään tallentava laite. Aivot eivät esimerkiksi toimi kuten AI-työkalu. Ne eivät säilytä muistoja muuttumattomina, vaan joka kerta, kun sä palautat jonkin muiston mieleesi, sä uudelleenrakennat sen, ja muisto tallentuu vähän eri tavalla uudelleen.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että muistaminen ei ole passiivista palauttamista jostain säiliöstä tai arkistosta, vaan aktiivista muokkaamista. Ja erityisesti emotionaalisesti kuormittavissa tilanteissa, kuten erossa, tämä korostuu.

Eron jälkeen sun aivosi tekevät kahta asiaa samanaikaisesti.

Ensimmäinen on kuormituksen säätelyä. Voimakas suru ja ahdistus rasittavat hermostoa, ja yksi tapa keventää tätä kuormaa on pehmentää muistojen sisältöä. Tämän vuoksi kaikkein pahimmat ja vaikeimmat ja hirveimmät hetket menettävät terävyyttään, ja puolestaan hyvät hetket korostuvat.

Toinen syy liittyy kiintymyssuhteeseen. Sun aivosi ovat tottuneet siihen, että tämä yksi tietty ihminen, eli sun ex, tuo sun elämääsi turvaa ja merkitystä. Totta kai ne haluavat pitää kiinni siitä.

Kun tämä ihminen poistuu, syntyy ristiriita. Yksi tapa ratkaista ristiriita on pitää suhdetta mielessä muistin kautta. Näin sun muistosta tuleekin korvike sille ex-läsnäololle.

Lopputuloksena on yhdenlainen versio menneestä, ja se ei vastaa todellisuutta. Se on värittynyt. Se saattaa vaikuttaa tosi paljon paremmalta kuin mitä se todellisuus siinä suhteessa oli, ja sen takia siihen ei voi luottaa.

Miksi tämä on erityisen riskialtista

Romantisointi on monen eron jälkeen osa prosessia. Itsessään se ei ole vaarallista. Ongelma syntyy siinä vaiheessa, kun tämä muistin vääristymä alkaa ohjata omia päätöksiä.

Erityisesti riskialtista tämä on, jos lähdetään romantisoimaan tai pehmentämään oikeasti vaarallisia tilanteita, vakavaa väkivaltaa tai tosi haitallista suhdetta. Eli epätasapainoa, kontrollia, toistuvia ristiriitoja tai ihan fyysistä ja henkistä väkivaltaa, muista väkivallan muodoista puhumattakaan.

Tutkimuksissa on havaittu, että ihmiset palaavat kuormittaviin suhteisiin useita kertoja ennen lopullista irtaantumista. Yksi keskeinen selittäjä tälle on juuri tämä muistojen muokkautuminen, kun se ex ei ole siinä paikalla koko aikaa.

Hyvät hetket tuntuvat tosi konkreettisilta ja eläviltä. Vaikeat kokemukset muuttuvat abstraktimmiksi, eikä niistä saa ihan kiinni siitä akuutista pelosta, kauhusta tai kivusta, mitä siinä tilanteessa oikeasti tunsi.

Mistä romantisoinnin voi tunnistaa

Romantisointi ei tunnu väärältä. Se tuntuu tosi vakuuttavalta. Sen takia voi olla tosi haasteellista haastaa omia ajatuksia ja sitä, mitä muistaa siitä suhteesta.

Yksi merkki romantisoinnista voi olla muiston elävyys.

Mieleen tulee tiettyjä yksityiskohtia, kuullaan ääniä, muistetaan tunteita kehossa. Tämä elävyys ei itse asiassa kerro muiston tarkkuudesta. Itse asiassa eniten kiillotetut muistot ovat niitä kaikkein eniten muokattuja. Eli niitä ei kannata pitää todennäköisinä muistoina.

Toinen merkki on kontekstin puute.

Helposti tulee muistaneeksi yksittäisen hyvän hetken tai muutamia hyviä hetkiä, mutta ei sitä kokonaisuutta. Eikä myöskään sitä, mitä tapahtui ennen sitä hyvää hetkeä tai sen jälkeen.

Kontekstihan löytyy juuri siitä kokonaisuudesta. Kun pieni hyvä hetki oli kaiken kauheuden tai suuremman jännityksen tai kontrollin keskellä, niin se hyvä hetki korostuu.

Kolmas merkki romantisoinnista on tunne.

Kaipaus voi tuntua ihan fyysisenä painona rinnassa, kipuna. Se tuntuu tosi todelliselta, se tuntuu merkitykselliseltä, ja se tuntuu myös siltä, että sille pitäisi tehdä jotakin.

Tämä on hermoston tapa reagoida, ja se reagointitapa on voimakas. Mutta tämä on aivan eri asia kuin yhtäläisyysmerkin vetäminen, että tämä kertoisi jotain suhteen terveydestä tai toimivuudesta.

Todennäköisesti sä et olisi päätynyt eroon, sä et tällä hetkellä käyttäisi tai harkitsisi Get Closuren käyttämistä, jos suhteessa olisi ollut kaikki ok.

Neljäs merkki romantisoinnista on ajattelun muutos.

Yhtäkkiä sä taas huomaat, että sä alat rakentaa selityksiä siihen, minkä takia se suhde olisi kuitenkin voinut toimia. Vaikka ihan hetki sitten, eilen tai viime viikolla sulla oli aivan selkeästi mielessä, minkä takia se suhde ei toiminut ja miksi ero oli ainoa mahdollinen vaihtoehto.

Romantisoidut muistot eivät ole vain ajatuksia. Ne itse asiassa usein käynnistävät suhteen uudelleenarvioinnin prosessin.

Miten todellisuudesta voi pitää kiinni

Tärkein keino, ja tosi helppo keino, on ulkoistaa muisti.

Kirjoita ylös se, mitä ihan oikeasti tapahtui. Kaikki, mitä sä muistat. Kirjoita tilanteet. Kirjoita sanat. Kirjoita tunteet. Tee se silloin, kun se muisto on vielä tuore.

Älä yritä olla reilu. Älä yritä olla tasapainoinen. Älä yritä reflektoida toisen osapuolen kannalta. Kirjoita, miten itse koit siinä tilanteessa, ja ole tosi tarkka tässä.

Sitten kun romantisointi alkaa, älä luota mieleesi. Älä luota muistoihisi. Äläkä luota ajatuksiisi, koska ne ovat jo muuttuneet. Sun muistosi ovat jo vääristyneet.

Palaa siihen, mitä sä olet kirjoittanut omin sanoin. Se on lähempänä todellisuutta kuin se, mitä sä tällä hetkellä muistat.

Tämä on yksi niistä syistä, miksi Get Closuressa keskusteluhistoria on tarkoituksella aina luettavissa eikä sitä koskaan piiloteta. Sun on voitava palata takaisin niihin kivun hetkiin, ja myös niihin vastauksiin, mitä sun ex-avatar antaa sulle. Mitä sä todella koit silloin sen suhteen aikana, kun se kipu oli tosi akuuttia.

Toinen mahdollinen ja tosi konkreettinen keino on käyttää muita ihmisiä muistina.

Sun ystäväsi ja läheisesi muistavat, mitä sinä koit läpi. He näkivät sut. He näkivät, miten sä voit huonosti, miten sä kärsit, miten suhun sattui, ja miten sua ehkä pelotti. He muistavat sen, minkä sä itse unohdat, koska he eivät romantisoi sun suhdettasi.

Älä kysy heiltä mielipidettä, vaan kysy heiltä muistoja.

Mitä sinä huomasit silloin, kun minä olin exäni kanssa vielä yhdessä? Miltä mä näytin silloin, kun me oltiin yhdessä? Minkälaisen vaikutelman mä annoin? Mitä mä puhuin? Minkälaiset mun unelmat oli, vai oliko mulla enää edes mitään unelmia?

Kolmas asia on ihan vain hyväksyä, että tämä romantisointi ei ole kertaluontoinen tapahtuma. Tämä on jatkuvaa, koska aivot yrittävät valitettavasti meitä huijata.

Romantisointi tapahtuu aaltoina. Erityisesti vaikeita ovat merkkipäivät, juhlapyhät tai sellaiset hetket, kun joku asia sun nykytilanteessasi on vaikeaa.

Silloin sun aivosi saattavat vähän niin kuin ehdottaa, että josko sittenkin olisi pitänyt jäädä. Pitäisikö ottaa yhteyttä. Eikö hän olisi tukenut minua tässä ja tässä tilanteessa, ja olisin päässyt syliin, ja hän olisi lohduttanut minua.

Tämä romantisointi ei tarkoita, että sun paranemisprosessisi olisi keskeytynyt tai että sä olisit taantunut. Tämä on vain sun aivosi tekemässä sitä, mitä niiden kuuluukin tehdä.

Voitko sä luottaa tunteisiisi

Valitettavasti et yksittäiseen tunteeseen.

Tarkastele keskiarvoja. Yritä muistaa konteksti. Yritä muistaa ne syyt, miksi sä lähdit.

Yksittäinen kaipauksen, surun, ikävän tai lamaannuksen hetki ei kerro, mitä sun pitäisi tehdä. Se kertoo vain sen, että tällä hetkellä sulla on joku tunne, ja sun hermostosi reagoi jostain syystä johonkin asiaan.

Luota kokonaisuuteen. Luota siihen, mitä sä tiedät kokemusperäisesti. Mitä toistuvasti tapahtui.

Luota siihen, mitä sä kerroit ystävillesi silloin, kun sä aloit miettiä lähtöä. Luota siihen, mitä sä kerroit ystävillesi sen jälkeen, kun sä olit lähtenyt. Miten he tukivat sinua. Miksi he joutuivat tukemaan sinua.

Luota siihen, mitä sun ystäväsi kertovat sulle.

Ja luota niihin omiin muistiinpanoihin myös.

Kaipaus, ikävä, suru tai kipu ei ole merkki siitä, että sun pitäisi palata. Se on merkki siitä, että sun toipumisesi on vielä kesken.

Näitä tunteita saattaa hyvinkin nousta esille vielä tosi pitkään. Mutta pikkuhiljaa aina harvemmin ja harvemmin, eivätkä ne enää ole niin intensiivisiä kuin silloin, kun toipuminen on pahasti kesken.

Kriisitilanteessa: MIELI Kriisipuhelin 09 2525 0111 (24/7). Hätätilanteessa soita 112.

Lue myös

• Miksi haluat ottaa yhteyttä exääsi juuri silloin, kun se sattuu eniten — kun romantisointi muuttuu yhteydenottoimpulssiksi
• Mitä no contact oikeasti tarkoittaa — miten ylläpidät no contactia kun mieli horjuu
• Closure ei tule koskaan exän kautta — toipumisen suunta on sisäänpäin, ei takaisin

Get Closure säilyttää keskusteluhistoriasi nimenomaan tästä syystä. Voit lukea sen, mitä todella tunsit silloin kun lähdit, ja voit lukea koko toipumistarinasi. Se on turvallista tekstiä, jota voi lukea edestakaisin, toisin kuin oikeat keskusteluhistoriat exän kanssa.

← Takaisin blogiin